Anne Vuori-Kemilä: Perille

Köydenpään irtipunoutuneet säikeet tarttuivat pyörän satulalaukun solkeen. Mies ei välittänyt siitä vaan tunki villapuseroansa laukkuun. Säikeet irtosivat, köysi pusertui pohjalle ja hikinen pusero mahtui juuri ja juuri laukkuun. Olisi kannattanut ottaa kevyemmät vaatteet, hän ajatteli, mutta muisti sitten. Miestä oli aina ärsyttänyt jos ihmiset eivät välittäneet siitä millaisen vaikutelman itsestään antoivat.

Hänen takaansa kuului naurua. Mies vilkaisi kikatuksen suuntaan ja näki kolme nuorta naista. Yhden tummatukkaisen ja kaksi vaaleaa. He kävelivät pienissä bikineissä rantaa kohden, kirkuvan väriset pyyhkeet keinuivat käsivarsilla lanteiden liikkeissä. Ihot kiilsivät aurinkoöljystä. Keskimmäisen naisen rinnat näyttivät puskevan ulos olemattomista kankaanpaloista. Naiset huomasivat hänet ja vilkaisivat aurinkolasien takaa häneen päin. Kuului jälleen kikatusta. Miehen katse häkeltyi ja pakeni maahan. Pyörän vieressä, ruohikolla, joku oli kaivanut maata ja siinä oli multaa. Hän yritti hengittää mullan tuttua hajua mutta tunsi vain meren ja kuuman asfaltin ilmassa.

Mies nousi pyörän satulaan ja suuntasi kohden edempää siintävää katua, jota lehmukset reunustivat. Uimarantaan vievän tien päähän oli parkkeerattu autoja. Roskapöntön vieressä oli harmaa Mitsubishi, jonka ikkunat oli jätetty raolleen. Mies ajatteli autotallissa seisovaa autoaan. Se oli huollettu viime viikolla. Kytkimen pitäisi olla nyt kunnossa. Vakuutusmaksut hän oli maksanut ajallaan. Autolainan osamaksut hän oli käynyt pankissa hoitamassa selväksi. Hän oli pessyt ja vahannut auton, imuroinut sen sisältä. Häntä inhotti jättää asiat puolitiehen.

Puistokadulle saavuttuaan hän kiihdytti vauhtia. Jalat polkimilla muistivat sen mitä hän tiesi katsomattakin. Oikealla puolen katua kohosi nurmirinne, hyvin hoidetut ruusupensaat ja koivujen rivi. Vaikka tiesi, hän ei voinut olla kääntämättä päätään ylös. Kuparinen risti kiilsi auringossa. Jalat lisäsivät vauhtia polkimilla. Silmänurkasta mies näki miten risti liikkui koivujen takana eikä päästänyt häntä näkyvistä. Mies ei uskaltanut sulkea silmiään kovassa vauhdissa.

Risti poltti miehen takaraivossa. Hän muisti sunnuntai-aamujen hiljaiset hetket sakastissa. Alba lepäsi sivupöydällä, kivisten seinien rauha laskeutui hänen lävitseen. Pienistä ikkunoista siivilöityvä valo osui valkoisiin kyyhkysiin, jotka oli maalattu seinällä olevaan tauluun. Lempeästi hymyilevä mies pitkissä hiuksissa nyökkäsi häntä kohti ja kyyhkyt lensivät miehen ojennetuille käsivarsille. Hän muisti miten viileys lattiasta oli noussut polviin, kun hän polvistui hymyilevää miestä kohti.

Siitä oli kauan. Hän tunsi myös toisenlaiset sunnuntai-aamut. Sakastin kynnyksen, joka oli käynyt korkeammaksi joka kerta. Paksuseinäisen huoneen ja mykkyyden, joka lyijynä lepäsi ikkunoiden valossa. Kyyhkysten tyhjiksi käyneet silmät ja elottomat siivet. Kauan sitten murhatun miehen vanhanaikaisissa vaatteissaan, kuolonkankeat käsivarret avunpyyntöön ojentuneina. Kuolleen miehen tuijotuksen selässään.
Hengästytti niin että sattui keuhkoihin. Eturengas osui irtokiven päälle ja pyörä oli kaatua. Jalat pysähtyivät polkimille ja mies pakotti vauhdin hiljaisemmaksi. Hengitys rauhoittui ja pyöräntangolla pitkien ja laihojen sormien puristus keveni. Mihin minulla on kiire, mies ajatteli ja alkoi ajaa rauhallisemmin.

Leikkikentän kohdalla hän yritti olla katsomatta. Lasten äänet kuuluivat silti. Sinipukuinen poika ajoi suu päristen hiekkalaatikossa muoviautolla ja keinussa istui kaksi pikkutyttöä ja söi karkkeja samasta pussista. Toisella tytöistä oli vaalea poninhäntä ja keltaiset kumisaappaat. Mirka oli aloittanut syksyllä esikoulun, mies ajatteli. Mirka punainen reppu selässä ja punaisissa kumisaappaissa. He olivat monet kerrat kävelleet yhdessä päiväkotiin ja takaisin. Mirka läiskytti uusilla saappaillaan vettä joka rapakosta. Hän oli kantanut loppumatkasta pientä reppua.

Jotakin repeytyi miehen sisällä. Kyyneleet pysyivät poissa. Aika jaksoi olla armollinen sillekin, joka ei siihen enää uskonut. Hän ei voinut ajatella Mirkaa. Tai Kirstiä. Isommat lapset olivat aloittaneet jo oman elämänsä, he selviäisivät. Kirsti saisi hänen kirjeensä parin päivän kuluttua, ehkä jo huomenna. Kirsti on hyvä ja viisas nainen.

Puistokatu kaartui, kapeni, muuttui hiekkatieksi ja päättyi lähelle vanhaa satamaa. Rannalla oli unohdettua romua ja maatumaan jätetty vene. Pajuja kasvoi siellä täällä, polut olivat kasvaneet umpeen. Mies varmisti, että puhelin oli taskussa. Hän pysäköi pyöränsä metsikön reunaan, lukitsi sen huolellisesti ja irrotti pyöräilylaukun. Metsänreunassa oli pajujen seassa jokunen koivu. Jos häneltä kysyttäisiin mielipuuta vastaus olisi selvä: suomalainen vaalea, kapearunkoinen ja ohutoksainen koivu. Sen paljaat mustat oksat ja lyhyt vihreä lehtiaika.

Ironista, mies ajatteli. Vääriä valintoja loppuun asti. Hän katsoi etäämpänä häämöttävää mäntyä. Paksu, auringossa kullanpunaisena loistava runko ja tukevat oksat matalalla. Hän lähti puuta kohti. Männynlatvan yllä erottui kirkkaan sininen taivas. Samaa sinistä kuin Ilpon puvuntakissa ja hänen silmissään. Vaikka ne silmät hän oli tajunnut vasta myöhemmin.

He olivat istuneet seurakuntatalon takkahuoneessa niin kuin monesti aiemminkin. Toiset olivat mennet jo saunaan. Ilpo oli halunnut jäädä vielä juttelemaan. Oli istunut siinä hiukset sekaisin, vakavana ja katsonut häntä eri tavalla. Vai oliko hänen oma katseensa ollut toinen? Silloin hän oli tiennyt. Ilpo oli tiennyt. Kumpikaan ei olllut puhunut vaikka tajusi. Sen jälkeen he olivat tapailleet Ilpon kanssa ja kaikki oli ollut alusta asti selvää ja vilpitöntä. Kaikki.

Mies oli saapunut männyn luo. Hän kosketti sen lämmintä runkoa. Auringon säteet siivilöityivät oksien lävitse ja osuivat ojentuneeseen käteen. Ilpo saisi kirjeensä ehkä jo huomenna. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja valitsi yhden numeron sen muistista. Hän oli ottanut selville naapurissa asuvan poliisin kännykkänumeron. Puhelimen valikosta hän painoi ”tekstiviesti lähetä” - näppäintä. Hän ei halunnut kenenkään rannalle eksyneen saavan loppuelämäkseen painajaisunia hänen takiaan. Männyn oksien lomasta kuului suhinaa. Hän vilkaisi ylöspäin sinistä taivasta kohti ja näki miten kyyhkyset kääntyivät lentääkseen merelle päin.


Kirjallisuus Pandoran lipas

 
 

Update

  cult.porvoo.net