Jussi Kylätasku: Puhumme suomea!


Pikku-Kallen koulussa oli ympäristöopin tunnilla aiheena sukupuolielämä. Eihän se maikan esitelmä ihan niin perusteellinen ollut kuin mitä kotona katsottiin videolta, mutta ainahan on paikallaan vahvistaa myös teoreettista pohjaa. Lähtivät sitten kotimatkalle kolmisin Pikku-Kalle, Aino ja Heljä.
- Mutta sitä minä en ymmärtänyt, sanoi Pikku-Aino, - että mikä se on se penis?
Ei tiennyt Heljäkään. Aino jäi joukosta kotiportillaan, Pikku-Kalle ja Heljä jatkoivat kahdestaan...
Seuraavana aamuna Heljä tuli hakemaan Ainoa kouluun.
- Arvaa Aino, nyt mä tiedän mikä on penis! Pikku-Kalle näytti mulle! Se on ihan kuin k-rpä mutta pienempi!
Semmoista se on noiden sivistyssanojen kanssa. Saatikka jos vallan vierasta kieltä puhutaan.

Otsikkoni lienee tuttu jokaiselle joka vuokraa lasten videofilmejä. En tiedä pitäisikö nimekkäitä näyttelijöitä sääliä vai suorastaan suuttua, niin laiskaa, löysää, teennäistä lällätystä se dubbaaminen on. Ajaahan se niinkin asiansa ja täyttää tarkoituksensa, pitää mukulan hiljaisena sen aikaa että iskä ja äiskä (mitä kieltä tuo on olevinaan?) pääsevät nappaamaan tuopit terassilla. Mitään muuta tarkoitusta en saata nähdä nykyisellä lastenvideotuotannolla.

Vähänkin laatuisammat filmit on sovitettu vanhoista klassikoista - luovuus jää leikistä kun taide muuttuu teollisuudeksi. Tätä naputellessani Leo parhaillaan katsoo kasettia ”Willy Fog seikkailee maailman ympäri”. Alkuperäisen Jules Vernen kirjan luki mummoni minulle iltajatkiksena kun minä olin Leksan iässä. Jotain todella arvokasta on menetetty, peruuttamattomasti luullakseni. Minä luen pojalle joka ilta, mutta huonompaa, enimmäkseen videoroskan oheiskamaa. Mikä siinä onkin että Grimmin upeat surrealistiset sadut eivät enää kelpaa alkuperäisinä, jos vain on olemassa Disneyn vesitysesitys?

Sensorit valvovat seksiä ja väkivaltaa, ärsyttävän tekopyhästi sitäpaitsi (”Tuokaa minulle Alfredo Garcian pää” on loistava elokuva, Peckinpahin klassikkoja ilman muuta); ketään ei kiinosta tarttua pääasiaan, että roska on roskaa vaikka siinä ei vilahtaisikaan verta tahi v-ttua.

Televisiopalstojen senttarit julistavat yksimielisesti että ”Emmanuelle” on nukuttavaa, oi niin unettavaa. Siitä sainkin idean. Ehdotin Leksalle ettei sinä iltana luetakaan Masters-sarjakuvaa vaan katsotaan telkkarista hyvänyönleffa. Katsottiin sitten ja me pojat nautimme niin - kunnes äitimamma tuli ja kantoi väkisin vuoteeseen, meidät molemmat.

Minä olin aamupuurolla hiukan mörkkinä. kaikkien muitten isät saa katsoa Emmanuellea, miksen mä saa? Leo tuli juonekkaana ja näytti piirustuksensa: ”Tee tästä pakina!”
Ja minähän tein. Opetus on se ettei täällä mitään Emmanuelleja tarvita, onhan meillä ikioma äiti, joka äänteleekin ihan selvällä suomen kielellä.

Kuka muistaa vielä ammoin aikuiskasvatuselokuvan ”Rakkauden kieli”? Muuan kotirouva joka ei tohtinut sitä mennä katsomaan halusi kumminkin tietää:
-Mikä se on se rakkauden kieli? Onkse klitoris?
Tähän sanoisivat feministit, että kun itse kysyy ja itse vastaa niin saa parhaan vastauksen. Minä lisään että näin kun informaatioyhteiskunnassa eletään, niin annetaan kaikkien kielien kukkia.

Hra Kirjailija Jussi

Pakina on julkaistu ensimmäisen kerran 19.7.1987


Mitä muuta? Tuli mieleen

 
 

Update

  cult.porvoo.net