HISASHI HONDA: 
PYHÄ UNI

Käännös: Kai Nieminen

PYHÄ SAIRASHUONE

Eräänä kesäkuun aamuna 1968 minut kirjattiin Nobeokassa olevan Miyazakin lääninsairaalan ortopedisen osaston potilaaksi. Minua vaivasi tuntemattomasta syystä johtuva alaruumiin halvaus. Minut leikattiin välittömästi; siitä alkoi puolivuotinen sairaalaelämäni. 
     Ensimmäiset kolme kuukautta, kuumimman kesäajan, vietin makaamalla kipsivuoteessa. Loput kolme kuukautta kulutin kuntoutuksessa, kävelyharjoituksissa. Olin kahdenkymmenenyhden.
     Jouduin ensi kertaa vakavasti pohtimaan omaa elämääni ja kuolemaani. [...]
     Makasin vuoteessa, ympärilläni leijui mädän haju, ja makuuhaavojen tähden ruumiini alkoi oikeasti mädätä. Niinä päivinä käsiini sattumalta osui mustakantinen kirja, Raamattu. Luin Raamattua ensi kertaa elämässäni. En ymmärtänyt. Makasin selälläni ja aloin kuin jonkin riivaamana jäljentää sitä. Jäljentämisellä etsin merkitystä jokapäiväiseen kauheuteeni, huojennusta, mutta sen sijaan että Raamattu olisi lohduttanut minua se herätti minussa suurta levottomuutta. Silti en lakannut jäljentämästä sitä. Levottomuus muuttui epäuskoksi. Epäuskon tähden aloin kiihkeästi epäillä koko Raamattua. Kun ennen pitkää pääsin eron mätänemisen hajusta, epäuskoni yhä lisääntyi. Mieltäni eivät kiehtoneet ne, jotka hartaasti uskoivat Jumalaan, vaan ne jotka kapinoivat Häntä vastaan, jotka pettivät Hänet, jotka hylkäsivät Hänet. [....]
     Lopetin Raamatun jäljentämisen sinä päivänä, jona pääsin sairaalasta. Kun nyt avaan kellastuneen muistikirjani, huomaan jäljentäneeni koko Genesiksen ja vähän enemmän, ennen kuin lopetin. Aloin kirjoittaa runoja, kun olin kahdenkymmenenkuuden. Raamattuaiheista runosarjaa Pyhä uni aloin kirjoittaa kolmikymmenvuotiaana. Saman nimisen runokokoelman sain valmiiksi 1983 kolmenkymmenenkuuden ikäisenä. [...] 
     Ilman sairaalaelämää ja leikkauksen jälkeisiä kipuja en ehkä kirjoittaisi runoja. Miksi minä, joka en ole kristitty, en pääse eroon raamatusta - siksi, että on kuin itse piileskelisin sen kätköissä.

ALUSSA JUMALA

Alussa Jumala
ryösti ihmisiltä sanat ja valon
maan pinnalta kohosi eläinten ulvonta,
maahan lankesi taivaalla lentävien lintujen laulu ja
siiveniskujen suhina
ihmiset elivät melskeisessä pimeydessä
ja tappoivat toisiaan, koska kaipasivat veren lemua
kun kaikkialla leijui veren lemu,
linnut ja eläimet metelöivät entistä äänekkäämmin:
maailma soi kuin rikkinäinen kellopeli
jonka loputon kalske
vapisutti turhaan avaruuksia
myös veren lemu tulvi avaruuteen
vaikka tuulta ei enää ollut,
vuoret ja puut jylisivät ja sortuivat
ja päitten päältä kuului Jumalan ääni
"näin on hyvä"
silloin pimeyden
halkaisi silmäräpäyksen ajaksi sädehtivä käärme
joka heti ilmestyttyään taas katosi
ja Jumala näki välähdykseltä maailman
ja nähdessään maailman, jonka
maaeläimet ja ilmaeläimet, vuoret ja puut
olivat tyystin tuhoutuneet,
hän sanoi toistamiseen "näin on hyvä"
hiljaisella äänellä
mutta
koska täysin tuhoutuneessa maailmassa
kukki yksi ainoa urhea ja ylväs orvokki
Jumala päätti vielä kerran herättää valon henkiin
ja hän teki niin

Jumala tuijotti kokonaisen päivän haltioissaan orvokin kukkaa
yksi orvokin kukka riitti: maailma oli ylenpalttinen
Jumalan rinnassa ei kuohunut enää mikään
silloin
valoon piiloutunut valokäärme mateli ylös Jumalan selkää
ja puri häntä niskaan
Jumalan kalpenevilla poskilla
juoksi kyynelvana
vain ihmiset olisivat osanneet tulkita Jumalan kyyneliä,
           mutta he olivat jo tuhoutuneet
silti Jumalan kyynelet hälvensivät maailmaa peittävän veren lemun
kun veren lemu oli kadonnut maailmasta
tuuli alkoi jälleen puhaltaa
ja käärme sykertyi tyynenä orvokin juurelle

HÄNEN SILMISSÄÄN OLI PUU

Hänen silmissään oli puu
ja neljä jokea:
idästä, lännestä, etelästä, pohjoisesta
jotka yhtyivät puun luona
puun juurella joet muuttuivat käärmeeksi
joka alkoi nousta puuhun;
käärme oli jättiläismäinen;
kun puu haarautui kahdeksi myös käärme jakautui kahdeksi
kun puu haarautui neljäksi myös käärme jakautui neljäksi
kun puu haarautui kolmeksituhanneksi myös käärme jakautui
                         kolmeksituhanneksi käärmeeksi
kun puu haarautui yhä edelleen
                         kunnes värähteli värekarvoina
käärmekin värähteli värekarvojen tavoin
loputtomasti lisäännyttyään ja yhä hienojakoisemmaksi jakauduttuaan
käärme viimein katosi hänen silmistään
hänen silmistään ei vielä heijastunut ihmisen hahmo:
sillä hetkellä hänen silmissään avautui laaja tyhjä avaruus
tyhjässä avaruudessa oli veren aavistus
vähitellen veren aavistus muuttui hänen silmissään
                         puhaltavaksi veren tuulahdukseksi
veren tuulahdus tiheni veren ilmakehäksi
veren ilmakehä kypsyi loistavaksi hedelmäksi
jonka hänen silmissään kasvavan puun lehdet kätkivät

PYHÄ UNI

Jo ennen
kuin ihminen
eli maapallolla
tyhjässä avaruudessa vaelteleva tuulenvire
kerran käänteli
tuon mustan kirjan sivuja
silloin ainoallakaan avautuneella sivulla
ei lukenut mitään
jokaista sivua peitti pimeys
mutta kun tuuli toistamiseen
virisi ja käänteli taas sivuja
oli kirjaan kirjoitettu yksi sana
"valo"

jokainen sivu tulvi valoa
ja valon ansiosta kaikki sanat
oli kirjoitettu mustan kirjan sivuille
sanoihin ei sisältynyt minkäänlaisia merkityksiä, 
ei kokemuksia:
jokainen sivu oli merkityksetön, kaunis
nimilehdelle oli piirretty pyöreä sateenkaari
kuin kruunuksi sanojen päähän

Hisashi Hondan runokokoelma Pyhä uni (Seimutan, 1984) on määrä ilmestyä tänä keväänä Kai Niemisen suomentamana (Nihil Interit, 2001).