MIRKKA REKOLA: RUNOJA
Joka päivä edessä on tyhjä lehti, minä kirjoitan
ja pidän sen avoimena.
***
Monesti näin hänen seisovan puun alla,
kun ketään ei ollut näkyvissä,
hän tuli esiin, käveli pensaassa keinuvan
lintulaudan luo, pysäytti sen kämmenelle,
ojensi kätensä, noukki siemeniä,
pisti suuhun ja näytti puhelevan linnuille,
ohuet hartiat keveästi ilmassa
käännähti pois puitten suojaan.
***
Se on täällä
kuin solmu valkeassa liinassa,
talvi,
ja kukkii minun kesässäni,
tuomi, pihlaja.
***
Missä he pyörivät
maailmansa tilassa
etsivät aukkoa ja kun löytävät
heti jonkun toisen kehä viistää siitä.
Katso pyöreitä
terälehtisiä
mikä kehien kukka,
suuri onnellinen maankiertäjäruusu.
***
Aurinkokin polttaa, minä sanon
ja sytytän savukkeen,
mutta tämä ei käy leikistä,
kesän kukat tuoksuvat palavat,
taivas on sinistä tulta,
varjoonsa haluaa puukin
jonka varjossa olen.
